- Jouni
[ 2 kommenttia ] ( 35 katselua ) |




( 3.1 / 134 )Ostin askelmittarin.
Se kävi ihan vahingossa, askelsin nimittäin kahdeksallasadalla askeleella Stockmann-nimiseen putiikkiin ostamaan uutta tyynyä (sellaista, jonka voi täyttää osittain vedellä ja kuvitella, että on merimies - merimiehet näetsen nukkuvat osittain vedellä täytetyillä tyynyillä), ja tarrauduin vahingossa sen sijaan askelmittariin. Ennen kuin huomasinkaan, olin askeltanut 50 askelta hissiin ja ulos. *)
Jos et usko, niin tässä on kuva:

Kuva tosin ei ole itseottamani, joten todistusarvo taisi jäädä aika vähäiseksi.
Nyt olen ottanut jo 6000 askelta parempaan elämään, ja alkaa tuntua, että onhan sitä käveltykin. Onneksi mittaria voi hytkyttää myös kädellä, ja itse liikkua paikasta toiseen taksilla.
Kysyttävää?
- Jouni
*) Ennen kuin soitat poliisin, voin kertoa, että myös maksoin mittarin, mutta tarinallisen jännitteen ylläpitämiseksi ajattelin kertoa asiasta vasta tässä.
[ 2 kommenttia ] ( 20 katselua ) |




( 2.8 / 114 )Kappas poikia! Nehän ovat saaneet uuden sarjakuvastripin valmiiksi. Tässä se tulee, kuin juna Kouvolasta:

(Klikkaa kuva isoksi.)
Jos et enää muista mitä sarjassa on aiemmin tapahtunut, klikkaa tästä herkkua.
Bonusta! The Making of Meanwhale the Sarjakuva #9:
Tämä kyseinen sarjakuva sai alkunsa jo vuonna 2006, jolloin kuvasarjaan kirjoitettiin käsikirjoitus itseni toimesta. Juha piirusti käsikirjoituksen pohjalta kuvat. Sitten vaivuimme apatiaan useammaksi kuukaudeksi, vain herätäksemme tähän päivään, kaihoten mennyttä nuoruuttamme ja peljäten tulevaisuutta.
Vaan ah! Äskettäin Juha lähetti minulle internet-viestin näin sanoen: "Taita perkele se sarjakuva tai tulee turpaan niin että tukka lähtee." Ihmettelin Juhan tavallista rauhallisempaa sanailua, mutta ryhdyin silti toimeen. Valitettavasti huomasin, että sarjakuvan käsikirjoitus oli silkkaa paskaa. Taitoin sarjakuvan silti, hieman itkua tuhertaen, ja keksin siihen uudet sanat, koska en kestänyt edellisiä.
Ihmetystä aiheuttaa enää se, miten tämä uusi käsikirjoitus saattoi olla edellistäkin kehnompi. No, DNA on.
- Jouni
[ 4 kommenttia ] ( 27 katselua ) |




( 2.8 / 122 )
Niin että siinä.
Klikkaa kuva isommaksi, sehän näyttää varsin röpöiseltä noin pienenä. Klikkaa, klikkaa! Tiedät että haluat!
- Jouni
[ 2 kommenttia ] ( 19 katselua ) |




( 3 / 115 )Kun loppiainenkaan ei ole vielä käsillä, niin on syytä tuijotella kaikki illat joululahjaksi saatua laavalamppua!
-Juha
[ 5 kommenttia ] ( 632 katselua ) |




( 2.9 / 154 )Pentti rakasti tikkareita. Hän rakasti piparminttutikkareita, hedelmätikkareita, salmiakki-, cola- ja suklaatikkareita. Hän rakasti tikkareita, joissa oli kovan kuoren sisällä purukumia. Hän rakasti tikkareita, jotka värjäsivät kielen siniseksi. Hän rakasti isoja, värikkäitä tikkareita ja hän rakasti pieniä, pusseittain myytäviä tikkareita. Pentti ei eläessään ollut kohdannut tikkaria, jota hän ei olisi rakastanut.
Ongelma oli, että Pentillä ei ollut suuta.
- Jouni
[ 5 kommenttia ] ( 492 katselua ) |




( 2.9 / 145 )En tiedä huomasitteko, mutta vuosi vaihtui. Jos juhlat jäivät vähän puolitiehen, kuten minulla, niin onneksi tammi-helmikuun vaihteessa voi yrittää uudelleen. Silloin on nimittäin kiinalainen uusivuosi.
- Jouni
[ 2 kommenttia ] ( 20 katselua ) |




( 2.8 / 120 )
-Juha
[ 3 kommenttia ] ( 2712 katselua ) |




( 2.8 / 126 )Aggressiivisimmat Meanwhale-fanit alko jo hermostua kun ei blogia ole päivitetty. Teille muille kiitos kärsivällisyydestä! Nyt pitäis sit keksiä jotain... Kyllähän täs on vähän tällasta väkisinblogaamisen makua. Mutta tiedossa on kaikkea kivaa! Oon täs koettanut tehdä hienoa piirustusvideota, ne kun on nyt muotia tuolla internetissä. Ehkäpä jonain päivänä jonkinlaisen laitan tännekin. Mutta sitä ootellessa katsellaan muitten tekeleitä:
-Juha
[ 2 kommenttia ] ( 21 katselua ) |




( 2.9 / 167 )Meanwhale-ilmiön kasvaessa eksponentiaalisesti on aika ottaa haastatteluun eräs kuumeisimmista Meanwhale-fanaatikoista. Mies, joka on tehnyt töitä vankilassa, toiminut röntgenlääkärinä, pelisuunnittelijana, aseteollisuuden airuena ja jarrumiehenä tietää mistä puhuu toistellessaan slogania: "Meanwhale - A Whale of a Good Time!"

Ensimmäistä kertaa raotamme verhoa ja paljastamme katutason näkökulmasta, mistä Meanwhalen räjähdysmäisesti kasvava suosio perimmiltään johtuu.
Haastateltava ei halunnut nimeään julkaistavan, joten käytämme pseudonyymiä Harro.
Kuinka pitkään olette olleet Meanwhale-multimediaelämyksen ystävä?
Ensimmäisest tota kerrast ku törmäsin sinne, sain vihiä sivustosta kollegaltani Ufram Öxpamilta ja sitä kautta sittennääs törmäsin tähän ilmiöön. Tutustuin sivustoon parahultaisesti rakennemuutoksen aikaan.
Köh. Köhköh!
(Mies puhkeaa hillitsemättömään, keuhkopöhön aiheuttamaan haukkuvaan kröhään. Joudun pyyhkimään isoimpia ysköksiä silmälasieni linsseistä.)
Mitä pidätte syynä Suuren Partavertailu 2006:n äänestäjien valintaan (ns. alistajaviikset/pornokahvat/Crockett-viikset)?
Siinä haetaan turhaan piilomerkityksiä, et et voittotulos johtus jotenkin pornoleimasta. Fakta on, että kolmesta vaihtoehdosta kyseinen oli parhaan näköinen! Ei mitään sen syvempää!
(Miehen silmät pullistuvat uhkaavasti, ja päätän unohtaa jatkokysymyksen.)
Mikä on parasta Meanwhalessa ja mitä puolestaan haluaisitte parannettavan em. kokemuksessa?
Sisältö edellähän se sivusto kulkee. Sehän siinä ekan kerran.. köh. Köhköh. Sehän siinä koukutti tässä kokemuksessa, mut pakko mainita samaan syssyyn paskin puoli: aika laiska tää päivitystahti, sinne ei vaan tunnu syntyvän riittävästi korkeetasosta sisältöö.
Paljonko olisit valmis maksamaan Meanwhale-oheistuotteista, kuten t-paidoista ja valaspehmoleluista?
Suoraan sanoen pehmolelut ei kiinnosta, mutta tää normaali muiden sivustojen krääsähinnoittelu, eli 15-20 dollaria eli noin 15 euroo olis ihan käypä hinta teepaidasta.
Jos olisitte valaskala, minkälaisia ääniä päästelisitte?
Se ois tosi komeeta et sen pystys toistamaan sen äänen mikä lähtee TIE-hävittäjästä, mut siis veden alla se sais varmaan muhkeen lisäefektin siihen.
Haluaisitteko demonstroida tätä ääntä?
En.
(tauko)
Emmäoikeesti mä en nyt niinkun.
(tauko)
Mut pannaan varastoon, jos saan aikaan jonkin komeen valasäänen niin voi sen samplen laittaa jossain vaiheessa sinne.
Kuinka seksikäs Meanwhaleen postaileva Jouni on, asteikolla 1-10?
(miettii)
5/10.
(Ovesta astelee kehnohkosti pukeutunut mieshenkilö tukka ja pasmat sekaisin. Yleisen sekaannuksen lisääntyessä haastattelu keskeytyy hetkeksi. Pultsarin näköinen henkilö haluaa "kans haastixeen", mutta pyyntö evätään. Mies poistuu.)
Jos tulisi pakkotilanne, ja joutuisitte valitsemaan Meanwhalen ja Dieter Meierin välillä, kumman valitsisitte ja miksi?
Kyllä valitsisin Meierin. Vaikka sillä on ehkä vähemmän aikaa jäljellä, niin kuitenkin track record on merkittävästi parempi kuin Meanwhalella.
(Parrakas, psykopaattisen oloinen henkilö sivusta kommentoi: "Aika tylyä tilitystä.")
Miten vastaatte väitteeseen, että olette tyly tilittäjä?
No siis haastattelua kommentoi haastattelun ulkopuolinen henilö, joten sen voi jättää täysin omaan arvoonsa. Kyseessä on katkera espoolainen. Ja itse asiassa siihen vois laittaa suoran linkkiin siihen Tapiola-kuvaan "Tapiola kesällä", ja jokainen voi siitä löytää syyn siihen, miksi huudellaan sellaisia kuin huudellaan.
Mitä mieltä olette PMMP:n Paulasta?
(Huokaisee kaihoisasti.)
Mää en oo kertaakaan nähny livenä. Paulaa. Elikkä. Emmä silleen varsinaisesti osaa sanoa, mutta mitä mä oon kuullu, niin onhan se kait aika ihana.
Mutta ettekös te ole varattu mies?
Olen. Ja sit mielellään musta palkki siihen naamakuvaan. Tai no siis vaikka kokonaan pikselöity. Sä voisit muuten ammentaa tästä haastattelusta Meanwhaleen, päivitystahdin huomioiden, varmaan kolmeksi kuukaudeksi materiaalia.
(Miehen käytöksestä on aistittavissa vaikeudet parisuhteessa - jos sellaista ylipäätänsä edes on olemassa - ja syvään juurtunut halu salailla jotain. Asiaan pitänee tulevaisuudessa palata.)
Haluatteko lähettää terveisiä?
Kaikille RedLynxin pojille.
(Luulen, että tämä "RedLynx" lienee salanimi jollekin kerholle, jonne hyväksytään jäseniksi pelkkiä poikia.)
Onko muuta sanottavaa tai kysyttävää tässä vaiheessa?
Ei. Päivityksiä odotellessa.
(Odottele vaan, saatana.)
- Jouni
[ 5 kommenttia ] ( 2331 katselua ) |




( 2.7 / 166 )Edellinen Seuraava

Arkisto



