Käyttöohjeet perunalastupusseihin, saakeli 
Ostin tänään ameriikankaupasta pikkiriikkisen perunalastupussin.

Metropoliittikulinaristina suomalaiset, rahvaanomaiset perunalastut eivät minulle kelpaa, vaan suunnistan Tsadin keskustassa sijaitsevaan Behnford's-putiikkiin. Siellä minipusseista saa yskiä eurotolkulla rahaa, mikä ensinnäkin on kivaa, sillä rahalle on vaikea keksiä käyttöä, mutta toisekseen custom-perunalastupusseissa uiskentelemalla voi tuntea itsensä paremman luokan kansalaiseksi.

Tänään kuitenkin kävi toisin. Ostin pussukan, jossa luki isolla, että "SALT AND SHAKE!" ja hihittelin itsekseni tyhmälle ameriikannimelle. Vähänpä arvasin, että tyhmä ei ollutkaan ameriikka vaan minä!

Nimittäin! Karjumaisesti röhkien tungin ihanaisia rasvaa tirsuvia perunalappusia suuhun välillä rapsutellen... ässäarpoja, kunnes yhtäkkiä! Suussani oli iso muovinpala! Ällistyin ja älähdin: olinko kiihkoissani haukannut pussistakin jo palasen? Hetken hengenvaarallisesti tukehtuen köhäisin kirotun kapineen suustani. Se oli suolapussi. JUMANKAVITA! Sipsandereiden nimi olikin enne!

Minun olisi siis tarkoitus ollut kaivautua perunaläpsyjen lävitse pussin pohjalle löytääkseni suolapussin, joka olisi pitänyt teräasetta hyväksikäyttäen saada vielä auki ja ripustella lastujen sekaan. Vai liekö oikea käyttötarkoitus se, että suola ripotellaan yksittäisten lastujen päälle ennen suuhun survomista. Ei voi tietää!

Joka tapauksessa haluaisin haastaa jonkun oikeuteen, sillä pussissa ei ollut käyttöohjeita, ja mistäs minä perähikiäläinen voin tietää, että salt & shake tarkoittaa salt & shakea.

Hieman tuskaani lievittää etiketin toinen sanallinen ilmaisu: "Best Ever." Siis heh. Best Ever. Nämä lastut eivät turhia kursaile.

Todisteeksi työnsin pussin skanneriini:



Seuraava aiheeni onkin: kuinka pitäydyt nuolemasta skanneriasi suolanhimon iskiessä.

- Jouni

[ 3 kommenttia ] ( 47 katselua )   |   ( 2.7 / 182 )
Päivitys! 
Meanwhale.comin takana olevat insinöörit ovat työskennelleet kuumeisesti yötäpäivää uuden Meanwhale-stripin parissa. Villeimmät huhut kertovat sarjan ilmestyvän jo lähivuosina, ellei jopa -kuukausina.

Käykää sillä välin täällä, jos olette 18-vuotiaita:

www.jagermeister.com

Mutta koettakaa olla ihmisiksi.

[ 2 kommenttia ] ( 509 katselua )   |   ( 2.8 / 142 )
Torjantai on Meanwhale-päivä! 
Taitaa olla minunkin aika kantaa korteni kekoon Meanwhale-tuoteperheen laajentuessa. Uusi blogisofta näyttää toimivan sen verran mainiosti, että hautaan tuhoontuomitut suunnitelmat koodata moinen softa itse. Vaikka ei tämäkään ihan bugiton ole, jonka saattaa huomata kommenttia kirjottaessa (kannattaa yrittää!). Yli innokas Anti-Spam-suodatin estää silloi tällöin nötköttin lisäksi myös asialliset viestit...

Sitten mediabongauksia! Viime lauantain Iltsarin hupiuutisosaston otsikot olivat nimittäin kuin b-luokan elokuvia parhaasta päästä! Miten hulvatonta menoa olisikaan luvassa jos elokuvalla olisi sellainen nimi kuin Itku pitkästä ilosta, Pornoa poliiseille, Käärme housuissa, Tylyt taksikuskit tai Törppö turisti!?

http://www.iltalehti.fi/hullumaailma/20 ... 8_hu.shtml

-Juha

[ 4 kommenttia ] ( 622 katselua )   |   ( 2.8 / 135 )
Kissa, pönttö. Nuff said. 
En usko, että on olemassa mitään hypnoottisempaa kuin kissa, joka vetää vessanpönttöä yhä uudelleen ja uudelleen. Paitsi ehkä upouusi sivusto, joka linkkaa kyseisen tapahtuman ikuistavan videon YouTubesta.



- Jouni

[ 2 kommenttia ] ( 440 katselua )   |   ( 2.9 / 154 )
Meanwhale uudistuu - kansakunta riemuitsee 
Päivää!

Suurmenestys nimeltä Meanwhale on uudistunut! Emme ole enää pelkkä hyrskeänhuikea sarjakuvasaitti, vaan interaktiivinen sisältöportaali, eli ploki. Nyt saatte tuta sarjakuvahupaelmien lisäksi tekstihupaelmia, linkkivinkkihupaelmia, valokuvahupaelmia ja ylipäätänsä mitä tahansa hupaelmia, mitä kehtaamme julkaista.

Tämä kaikki tutun, turvallisen ja rakastetun Meanwhale-brändin alla. Emmekä puhu enää englantia, koska suomi on niin paljon parempaa!

OOÄMGEE!

- Jouni

PS. Sano sääkin Juha jotain.

[ 4 kommenttia ] ( 39 katselua )   |   ( 2.9 / 145 )
Meanwhale the sarjakuva #1 - #8 
Kahdeksan ensimmäistä Meanwhale-sarjakuva toiveuusintana, olkaa hyvät. Hiirellä klikkaamalla sarjakuvat pompsahtavat luettavan isoon kokoon.

Meanwhale #1:



Meanwhale #2:



Meanwhale #3:



Meanwhale #4:



Meanwhale #5:



Meanwhale #6:



Meanwhale #7:



Meanwhale #8:



Hauskaa, eh!

[ 1 kommentti ] ( 28 katselua )   |   ( 2.7 / 137 )

Edellinen